Tekstikoko aA

Ajankohtaista

  • alt=""
  • alt=""
  • juhannusruusu-kuvaamo-into2006159087.jpg
 
 

Ajankohtaista

06.07.2023

Osallistuva budjetointi 2023



  • Virroilla järjestettiin toista kertaa osallistuva budjetointi, johon kuntalaiset saivat tehdä ehdotuksia, mihin määräraha tulisi käyttää. Virtain kaupungin vuoden 2023 talousarvioon on varattu 20 000 euron määräraha osallistuvaan budjetointiin. 

     Keväällä kuntalaiset saivat tehdä ehdotuksia, mihin määräraha tulisi käyttää. Ehdotuksia kaupungin toiminnan kehittämiseksi tehtiin 36. Ehdotukset olivat laaja-alaisia. Ne kaikki käytiin läpi ja samankaltaiset ehdotukset yhdisteltiin ja arvioitiin niiden toteuttamiskelpoisuutta kaupungin johtoryhmässä. Ehdotuksista äänestysvaiheeseen ei otettu niitä, jotka eivät vastanneet annettuihin tavoitteisiin (laaja osallisuus), kuuluivat isompaan jo suunnitteilla olevaan kokonaisuuteen, olivat mahdottomia toteuttaa käytettävissä olevalla määrärahalla tai aiheuttavat jatkuvaa kulua tai henkilöstön palkkaamista. Osa suunnitelmista oli myös sellaisia, että ne eivät ole kaupungin toimivallassa, vaan ulottuvat muun viranomaisen tai yksityisen toimivaltaan. Lisäksi jotkut ehdotukset olivat sellaisia, joita viedään eteenpäin kunnan normaalin toiminnan puitteissa.

    Äänestysvaiheeseen pääsi 16 ehdotusta.

     Ääniä annettiin ensimmäisessä vaiheessa yhteensä 151. Kolme ehdotuksista sai yhtä paljon ääniä, jonka jälkeen järjestettiin vielä toinen äänestyskierros, jossa ääniä annettiin yhteensä 201. Äänestyksen voittajaksi valikoitui kaupungin viheralueiden siistiminen 80 ääntä. Leikkipuisto Killinkosken Wanhan tehtaan alueelle sai 67 ääntä ja Puolukkatien leikkipuiston parantaminen 54 ääntä.

    •  Äänestys oli tänä vuonna tiukka kolmen ehdotuksen välillä. Äänestyksen voittoehdotus on selvästi jatkoa viime vuonna voittaneelle Virtain yleisilmeen stailaukselle. Viheralueiden kunnossapito ja kehittäminen on pitkäjänteistä, jatkuvaa työtä. Viime vuosina on tehty paljon töitä sen eteen, mutta töitä riittää edelleen. Toki se vaatii myös paljon resursseja. Ehdotuksissa oli paljon yleisilmeen kehittämiseen liittyviä hyviä ideoita, kertoo kaupunginjohtaja Henna Viitanen.
    • Tänä kesänä kaupungilla on ollut puutarhuriopiskelija, joka on saanut vietyä paljon asioita eteenpäin yhdessä muiden työntekijöiden kanssa. Tämän vuoden määräraha on tarkoitus käyttää muun muassa kirjaston uusiin istutuksiin, torialueen yleisilmeen kehittämiseen sekä tien 66 kiertoliittymän istutuksiin. Nämä nousivat esiin myös osallistuvan budjetoinnin ehdotuksissa, kertoo työnjohtaja Risto Lehtinen tekniseltä osastolta. 

    Kiitos vielä kerran kaikille ehdotuksia tehneille ja äänestäjille! Saimme hyviä ajatuksia kaupungin toiminnan kehittämiseen ja toivottavasti pystymme ainakin osaa viemään eteenpäin normaalin toiminnan puitteissa. 

 

 
 
 

Sivua päivitetty: 06.05.2024