Musiikin perusteet
Sujuvan nuotinluvun, yhteismusisointitaitojen ja musiikin hahmottamisen (mm. "korvakuulolta soittaminen") tueksi musiikkiopistossa opiskellaan myös erillisillä ryhmätunneilla musiikin perusteita eli mupea. Mupe-kursseilla opiskellaan mm. musiikin kirjoittamiseen, nuotinlukuun ja musiikkitietoon liittyviä asioita, lauletaan ja harjoitellaan omien sävellysten tekemistä sekä tutustutaan tietotekniikan käyttöön musiikinopiskelussa.
Perusopintojen mupe aloitetaan jo 8-9 -vuotiaana mupen alkeisryhmässä (ryhmän nimi mupe1). Sitä seuraavat perusopintojen mupen opintokokonaisuudet 2-4. Opintokokonaisuuksien 1-3 opiskelu kestää kukin yhden lukuvuoden, mupe4 on jaettu kahdelle lukuvuodelle.
Syventäviin opintoihin kuuluu yksi kaikille oppilaille yhteinen mupe-kurssi ja lisäksi kaksi kurssia, joiden sisältö valitaan oppilaan oman kiinnostuksen mukaan. Valinnaiset kurssit voivat painottua esim. laulamiseen, säveltämiseen, musiikin tietotekniikkaan, musiikin historiaan tai pop/jazz -musiikin tyyleihin.
Mupe-ryhmät 2026 – 2027
JUUPAJOKI
Koulukeskus, musiikkiluokka. Opettaja Henna Kainulainen
Mupe 2, maanantai klo 14.00 - 14.45
Mupe 4/2, torstai klo 14.30 - 15.45
MÄNTTÄ-VILPPULA
Musiikkiopisto. Opettajina Anu Palander ja Kaja Jantsikene (mupe 1)
Mupe 1, ryhmä 2. Maanantai 15.15 – 16.00
Mupe 2, ryhmä 1 tiistai 14.15 – 15.00
Mupe 1, ryhmä 1 tiistai 15.00 - 15.45
Mupe 2, ryhmä 2 tiistai 15.45 – 16.30
Mupe 3 tiistai 16.30 – 17.30
Mupe 4/1 tiistai 17.45 – 18.45
Mupe 4/2 tiistai 18.45 - 20.00
Syventävät opinnot 1 keskiviikko 18.30 – 19.45
ORIVESI
Kultavuoren koulun musiikkiluokka. Opettaja Sami Kainulainen
Mupe 1, ryhmä 1 tiistai 14.30 – 15.15Mupe 2, ryhmä 1 tiistai 15.15 – 16.00
Mupe 3 tiistai 16.00 – 17.00
Mupe 4/2 tiistai 17.00 - 18.15
Syventävät opinnot 1 tiistai 18.15 – 19.30
Mupe 1, ryhmä 2 keskiviikko 14.30 – 15.15
Mupe 2, ryhmä 2 keskiviikko 15.15 – 16.00
Mupe 4/1 keskiviikko 16.00 – 17.00
RUOVESI
Yhtenäiskoulu. Opettajina Anu Palander ja Johanna Rinta-aho (mupe1)
Mupe 1 tiistai 18.30 – 19.15 Johanna Rinta-AhoMupe 2 torstai 15.00 – 15.45
Mupe 3 torstai 15.45 – 16.45
Mupe 4/1 torstai 16.45 – 17.45
Syventävät opinnot 1 torstai 17.45 – 19.00
VIRRAT
Musiikkiopisto. Opettajina Anu Palander ja Johanna Rinta-aho (mupe 1)
Mupe 1, ryhmä 1 maanantai 13.30 – 14.15
Mupe 2 maanantai 14.15 - 15.00
Mupe 3 maanantai 15.15 – 16.15
Mupe 4/2 ryhmä 1 maanantai 16.15 – 17.30
Mupe 4/2 ryhmä 2 maanantai 17.45 – 19.00
Mupe 3, ryhmä 2 keskiviikko 14.15 – 15.15
Mupe 1 ryhmä 2 keskiviikko 15.15 – 16.00 Johanna Rinta-Aho
Mupe 4/1 keskiviikko 15.15 – 16.15
Syventävät opinnot 1 keskiviikko 16.15 – 17.30
ÄHTÄRI
Otson yhtenäiskoulu Musiikkiluokka, opettaja Teresa Ahlava
Periodimuotoisesti (= 2 oppituntia peräkkäin 8 kertaa /lukukausi)
Mupe1 tiistai klo 15.00 – 16.30 (18.8. - 6.10.2026 ja 12.1. - 9.3.2027)
Mupe2 tiistai klo 15.00 - 16.30 ( 20.10. - 8.12.2026 ja 16.3. - 11.5.2027)
Mupe4/1 tiistai klo 16.45 - 18.45 (18.8. - 6.10.2026 ja 12.1. - 9.3.2027)
Mupe4/2 tiistai klo 16.45 - 19.15 ( 20.10. - 8.12.2026 ja 16.3. - 11.5.2027 )
Syyslukukausi 2026
1 PERIODI (1mupe ja 4-1-mupe -ryhmät) 8 x ennen syyslomaa 18.8. - 6.10.2026:
18.8., 25.8., 1.9., 8.9., 15.9., 25.9., 29.9., 6.10,
2 PERIODI (2mupe ja 4-2mupe -ryhmät) 8 x ennen joululomaa 20.10 - 8.12.2026:
20.10., 27.10, 3.11., 10.11., 17.11., 24.11., 1.12., 8.12.,
Kevätlukukausi 2027
3 PERIODI 8 x 12.1. - 9.3.2027 (1mupe ja 4-1-mupe -ryhmät)
12.1., 19.1,, 26.1., 2.2., 9.2., 16.2., 23.1., 9.3.
4 PERIODI 9 x 16.3. - 11.5.2027 (2mupe ja 4-2mupe -ryhmät)
16.3., 23.3., 30.3., 6.4., 13.4., 20.4., 27.4., 4.5., 11.5.,


![Logo [Virtain kaupunki]](client/virrat/images/logo.png)
















