Soitinesittelyt
Jousisoittimet
Viulu on suosittu instrumentti, joka sopii monenlaisen musiikin soittamiseen yksin ja yhdessä toisten kanssa. Viulun ääni on kaunis ja monipuolinen ja bonuksena soitinta on kätevä kuljettaa mukana. Yksi hauskimmista asioista soittoharrastuksessa on yhteissoitto, johon viulistilla on mahdollisuus lähes alkeistasolta lähtien. Toisten kanssa soittaminen on hauskaa ja kehittävää.
Videolla kuullaan: J. Sibelius: Novellette op.102 Nr.1 viululle ja pianolle
Alttoviulu on hyvä soolosoitin ja loistava kaveri yhteissoittoon. Alttoviulun ääni on ihanan tumma ja puhutteleva sekä hieman matalampi kuin “pikkusiskonsa” viulun ääni. Alttoviulu on isompi kuin viulu, mutta se kulkee silti näppärästi pienenkin soittajan matkassa. Jos haluat erottua massasta, valitse alttoviulu!
Videolla kuullaan: Vivaldi konsertto C-, I osaSelloa voi kuvailla jousisoitinten kuningattareksi. Sellossa on kaunis, samettinen ääni, ja laaja ääniala matalalta korkealle. Ääni on tunteikas ja vivahteikas, tarvittaessa myös raju. Hyvä, rento soittoasento ja tarkka sävelkorva ovat tärkeitä asioita kaikille jousisoittajille, niin myös sellisteille.
Videolla kuullaan: Billie Eilish O'Connell, Finneas Baird O'Connell: No time To Die
Puupuhaltimet
Huilu kuuluu puupuhallinperheen korkeaäänisiin soittimiin. Sillä voikin helposti matkia linnun liverrystä tai kuvailla äänellä perhosen lentoa. Huilulla voi kuitenkin tulkita myös surumielisempiä lauluja ja soittaa minkä tyylistä musiikkia tahansa. Huilu on kevyt kantaa mukana. Sitä voi soittaa yksin, kaverin kanssa tai vaikka orkesterissa.
Videolla kuullaan: Jules Massenet: Meditation from Thais
Klarinetti on puupuhaltimista äänialaltaan laajin, todella ilmaisuvoimainen "huipputyyppi". Klarinetin ääni soi kirkkautta ja lämpöä, mutta se taipuu myös tummasävyiseen surumielisyyteen. Soittotunneilla opit kertomaan omaa tarinaasi klarinetilla.
Videolla kuullaan: J. Williams: The Window to the Past
Saksofoni on melkoinen satusetä tai satutäti: jo pienikin laulu kuulostaa mahtavalta saksofonilla soitettuna. Ja kaikenlaiseen musiikkiin sillä voikin tarttua. Saksofoni on myös erinomainen yhteissoittokaveri; se säestää, myötäilee ja sooloilee tarvittaessa. Saksofonin kanssa pääset sinuiksi soittotunneilla.
Videolla kuullaan: G. F. Händel: The Harmonius BlacksmithVaskipuhaltimet
Trumpetti on vaskiperheen kirkasääninen tähti. Sillä soitetaan erilaisissa orkestereissa ja yhtyeissä ja se on myös hieno soolosoitin.
Videolla kuullaan: Dave McKeown: Stage RightKäyrätorvessa on mutkalla monta metriä putkea. Käyrätorven ääni sopii hienosti yhteen toisten soitinten kanssa, se onkin oiva soittokaveri monenlaisissa kokoonpanoissa.
Videolla kuullaan: Julius Benedict: Carnival of Venice
Pasuunaa kutsutaan myös vetopasuunaksi, sillä äänen korkeutta muutetaan liikuttamalla soittimen luistia edestakaisin. Ääni saadaan aikaan puhaltamalla suukappaleeseen huulia pärisyttäen.
Videolla kuullaan: Caribbean Traditional: By The Rivers Of BabylonBaritoni on isompikokoinen vaskiperheen edustaja, mutta kuitenkin pienempi kuin tuuba. Monet tuuban soitosta innostuneet aloittavatkin baritonilla ja siirtyvät myöhemmin tuubaan.
Videolla kuullaan: Alan Menken: A Whole New World
Piano
Iidan perheessä kukaan ei ollut musisoinut aiemmin. “Mikähän soitin pitäisi valita?”, he miettivät, kun Iida haki Merikanto-opiston oppilaaksi. “Piano on kaunisääninen, selkeä soitin, ehkei alussa niin vaikeakaan.” Nyt Iida on soittanut jo monta vuotta ja ajattelee, että piano on hänelle paras mahdollinen soitin. Hän on oppinut paljon, saa säestää muita soittajia, esiintyy orkesterin kanssa ja toisen pianistin kanssa nelikätisesti. Ja osaa soittaa monia pianomusiikin kauniita helmiä.
Videolla kuullaan: F. Chopin, Valssi Op. 64 No. 2
Kitara
Kitarasta on moneksi! Sillä voi soittaa yksin, säestää toista soittajaa tai laulajaa, tai olla osa isompaa yhtyettä. Musiikkiopiston kitaratunneilla kulkevat käsi kädessä klassiset kitarakappaleet, muut musiikkityylit sekä säestystaitojen oppiminen. Monipuolisuus on valttia kitaraopinnoissa.
Videolla kuullaan: Leo Brouwer: Etydi nro 10
Sähkökitara
Sähkökitara on bändisoitinten kuningas. Monet legendaariset rokkibiisit tunnetaan kitarasooloistaan ja useat sähkökitaristit ovat hyvin tunnettuja muusikoita. Yleensä sähkökitaraa soitetaan osana bändiä, mutta soitin toimii myös säestys- ja soolosoittimena. Soittimen ääntä muokataan sormien lisäksi vahvistimella ja erilaisilla efekteillä. Ja vinkkinä vielä: Sähkökitara sopii mainiosti myös rokkitähden elkeiden harjoittelemiseen peilin edessä.
Videolla kuullaan: Sammy Boller: Kingdom of The Sun
Harmonikka
Koitapa laskea harmonikan nappulat räpäyttämättä silmiä! Onnistuitko? Ei hätää jos niitä näyttää olevan liikaa, alussa lähdetään liikkeelle vain seeprasta ja delfiinistä, ne ovat mukavaa matkaseuraa ensimmäisestä soittotunnista alkaen. Vasenta kättä eli bassoa ei soittaessa näe; sitä voi soittaa vaikka pimeässä! Timantit, montut ja röpelöt muodostavat soittimessa kartan jota seuraamalla et pääse eksymään. Harmonikkatunnilla saat matkalipun, jolla pääset mukaan selvittämään tämän soittimen salaisuudet. Pääset matkaamaan pelimusiikin, elokuvien ja ihan perinteisen harmonikkamusiikin maailmaan. Tervetuloa kyytiin!
Videolla kuullaan: U. Mononen: Satumaa
Lyömäsoittimet
Lyömäsoittimet muodostavat laajan soitinperheen! Kaikki tietävät rumpusetin, mutta oletko kuullut marimbasta, xylofonista tai patarummuista? Niitäkin pääset opiskelemaan Merikanto-Opiston lyömäsoitintunneilla. Tervetuloa tutustumaan monipuoliseen ja ihmeelliseen lyömäsoitinten maailmaan!
Laulu
Laulutunneilla pääset laulamaan monentyylistä musiikkia. Opit, miten oikeanlainen äänenkäytön tekniikka tekee laulamisesta helpompaa eikä ääni rasitu laulaessa. Hengitys- ja ääniharjoitukset auttavat sinua laajentamaan äänialaasi, jolloin vaikeatkin kappaleet onnistuvat helpommin. Laulutunneilla työstetään myös kappaleiden tekstejä sekä harjoitellaan ilmaisua ja esiintymistä.
Videolla kuullaan: A. Lloyd Webber T. Rice: You Must Love Me