Virtain maastoliikuntareitistö

Marttisen pappila

Virtain kappalaispappilaksi vahvistettiin jo vuonna 1696 Marttisen talo. Talo tuhoutui Suomen sodassa, mutta sen aikainen kappalainen Karl Fredrik Långhjelm kunnosti talon omakustanteisesti. Vuonna 1823 tuli kuitenkin keisarillinen päätös, jonka mukaan Marttisen pappila tuli rakentaa uudestaan. Päärakennuksen tekoon tuli kaikkien Virtain talojen osallistua. Pappila valmistui 1825-1826. Talo kesti käytössä aina 1890-luvulle asti.

Vuonna 1864 Karl Gustaf Törnqvistin kappalaisen virka oli aluillaan. Hänet oli valittu väliaikaiseksi kappalaiseksi siihen asti, kunnes Virtaista tulisi itsenäinen seurakunta. Tämä voitiin julistaa vasta Ruoveden silloisen kirkkoherran kuoleman jälkeen. Aikaa kului ja lopulta Törnqvistin "väliaikaisesta" virasta tulikin 30 vuoden mittainen. Tänä aikana Marttisen pappilaan ei tehty suurempia kunnostuksia, koska kohta olisi kuitenkin jouduttu perustamaan uusi pappila kirkkoherran viran alkaessa. Vanha pääsi pahasti rappeutumaan tämän odottelun aikana.

Karl Gustaf Törnqvistiä voidaan pitää paikkakuntaan ja sen oloihin vahvimmin vaikuttaneena pappismiehenä. Saarnamiehenä hänet tunnettiin hyvin temperamenttisena ja ajoittain hän innostuikin puheissaan turhan kovaan moitteeseen. Kaikesta tästä huolimatta hän oli kuitenkin varma, että juuri hänet valittaisiin Virtain ensimmäiseksi kirkkoherraksi.

Kun Ruoveden kirkkoherra sivuutti iän 90, päätettiin Virroilla alkaa rakentamaan uutta pappilaa. Vaatimuksina oli, että rakennuksesta piti tulla suuri ja laadussa ei tultaisi tinkimään. Lisäksi tilalle piti rakentaa erillinen tuparakennus, jossa sijaitsivat pesu- ja leipomohuone. Pihaan oli myös määrä saada talli, kivinavetta, vilja-aitta, ruoka-aitta ja riihi. Päärakennuksen suunnitteli Karlin oma poika Onni Törnqvist, joka myöhemmin suomensi sukunimensä Tarjanteeksi. 

Vuonna 1891 Ruoveden kirkkoherran maallinen vaellus päättyi ja oli aika järjestää kauan odotetut kirkkoherranvaalit. Vaalit ajoittuivat juuri ennen Marttisen pappilan lopullista valmistumista. Vaalien tulos oli odottamaton. Törnqvistiä ei valittukaan kirkkoherraksi. Kohtaloksi hänelle saattoi koitua liian kovat moitteet muita kohtaan. Ja näin ollen hän ei myöskään päässyt asumaan kauan odottamassaan, täysin uudessa ja upeassa Marttisen pappilassa.

Tarinan mukaan Karl katkeroitui pahasti ja lähtiessään oli muille sanonut palaavansa pappilaan vielä. Nykyään puhutaankin, että Marttisen pappilassa ikkunat sulkeutuvat omia aikojaan ja joskus talossa voi kuulla jopa musiikin soittoa. Onko Karl Gustaf vihdoinkin päässyt pappilaansa?

Tänä päivänä Marttisen pappila on yksi nuorisokeskuksen toimintatiloista, jossa voi järjestää erilaisia tilaisuuksia.

Marttisen pappila

Rantapappila

Rantapappila ei nimestään huolimatta ole ikinä ollut varsinainen pappila vaan kappalaisen virkatalon Marttisen suuri torppa. Rantapappilassa oli kuitenkin isot viljelykset ja paikan torpparilla olikin apunaan kaksi renkiä ja saman verran piikoja.

Rantapappilasta löytyy paljon vähemmän tietoa kuin muista, mutta torppa kuitenkin mainitaan jo vanhimmassa säilyneessä Virtain rippikirjassa, joka on peräisin vuodelta 1749. Voidaan olettaa, että pappilan rakennusvuosi on ollut jo ennen tätä.

*********

Lähteet:

Söyrinki Niilo, Luha Ville, Jokipii Mauno, 1959, Vanhan Ruoveden historia I

Koukkula Tuomo, 1967, Vanhan Ruoveden historia II:1 Kuru, Pohjaslahti, Ruovesi, Vilppula ja Virrat isovihasta 1860-luvulle

Hokkanen Kari, 1979, Vanhan Ruoveden historia III:1 Virrat 1860-luvulta 1970-luvulle, Saarijärvi

Suomensekän Sanomien kesälehti 2022, "Arvokasta historiaa henkivä vanha pappila 130-vuotta", N:o 20 B, s.6

Vesivoimaisen Makkarakosken myllyn tarina alkoi vuonna 1889, kun Heikki Härkönen ja Aapo Jokinen anoivat jauhomyllylle perustamislupaa Waasan läänin kuvernööriltä. Virallinen lupa myönnettiin Vaasassa, silloisessa Nikolainkaupungissa keväällä 1891, joskin viiden sylen pitkä ja neljä syltä leveä myllyrakennus 85-jalkaisine kouruineen oli ollut valmis jo anomisvuoden syksystä saakka. Koski, jonka varteen mylly on rakennettu, laskee Vermasjärvestä Vähä-Vermaan kautta Marttisenalaiseen. Jokiuoma putoaa koko matkalla noin 30 metriä, joten paikka oli ihanteellinen vesivoiman hyödyntämiseen.

Vuonna 1910 myllyn osti nahkuri Aleksi Tanhua, joka työskenteli myllärinä liki kaksikymmentä vuotta kuolemaansa saakka 1929. Seuraavat 18 vuotta myllynkiviä pyörittivät Tanhuan vanhemmat pojat, Kalle ja Antero Tanhua. Vuonna 1947 veljistä nuorin, tuolloin 24-vuotias Simo Tanhua otti päävastuun myllytoiminnan jatkamisesta. Uusi mylläri jauhoi myllyllä aktiivisesti vuoteen 1955 saakka, kunnes kaupungin sähköistyminen vei vesivoimalla jauhavan myllärin työt. Simo Tanhua siirtyi puuteollisuuden pariin Virroille, minkä jälkeen kivet jauhoivat enää vain satunnaisesti muutaman vuoden ajan.

Mylly ja sen ympäristö 1930-luvulla

Viljakuormat tuotiin myllylle jauhettavaksi hevosvoimin Äijännevan, Herrasen ja Rantakunnan alueilta tai kaukaisimmillaan Kurjenkylästä asti. Ensimmäinen traktorilla kyyditty kuorma saapui jauhettavaksi tiettävästi vasta 1950-luvun puolivälissä. Viljelijät saivat odotella myllärin kotona jauhosäkkiensä täyttymistä. Mylläri sai palkkansa joko markkoina tai sota-aikaan jauho-osuuden muodossa. Kilohinta oli markan paikkeilla muilla viljalajeilla, paitsi ohralla, joka piti kuoria ennen jauhamista. Ohrakilolle kertyi hintaa kaksi markkaa.

Vesivoimalla pyöritettiin kahta myllynkiveä ja samassa myllyrakennuksessa sijainnutta ohrankuorimakonetta, jolla ohranjyvät saatettiin jauhantakuntoon. Virtauksesta saatiin voimaa myös yläjuoksulla sijainneeseen pärehöylään ja tuotettiin sähköä ”sähkökopiksi” kutsutulla voimalaitoksella. Laitos tuotti sähköä kolmeen lähikiinteistöön. Mylly tontteineen on yhä saman suvun omistuksessa ja suosittu matkailukohde. Yksityisalueella sijaitsevaan myllyrakennukseen ei pääse sisälle, mutta sitä ja koskea voi ihastella ulkoilureitiltä.

Myllyn sisätiloja.

Lähde: Pirkko Korhosen kotialbumi

Keiturinvuoren itäpuolella kulkeva Tykkitie on ensimmäisen maailmansodan aikana tykkitieksi kunnostettu historiallinen tienosa. Tykkitien alkupäässä on puinen muistotaulu, jossa on lukenut teksti: ”Tykkitie eli Ryssäntie. Kesällä 1916 aloittivat venäläiset kenttälinnoitustyöt Herraskoskella. Tykkitie rakennettiin huoltotieksi Kalettomanlahden ja Herraskosken välille. Tykkejä ei tietä pitkin koskaan kuljetettu sillä linnoitustyöt jäivät kesken maaliskuun vallankumouksen puhjettua.” Kunnostamisen yhteydessä tie on ilmeisesti aikanaan muutettu kapulatieksi.

Kapulatie on poikittaisista puista rakennettu lyhyehkö pätkä kulkutietä, joka kulkee kosteissa maastoissa. Ennen 1900-luvun puoliväliä kapulatiet olivat usein osana kylien välisiä kulkuväyliä. Etenkin tien pohjoispäässä on vielä jäljellä rikkoutuneita tien puurakenteita. Kulkureitti näkyy jo mm. 1840-luvun kartassa kappalaisen virkatalon ja Pappilanrannan välillä. Talojen historia ulottuu kuitenkin jo 1600-luvulle, joten reitti saattaa olla peräisin jo tuolta ajalta. Pirkan taival -retkeilyreitti kulkee kyseisen Tykkitien kautta.

Kapulatien viimeisiä näkyviä poikkipuita, sijainti: Tykkitien alussa

Vanhan junaradan ja metsäautotien risteyksestä, n. 50 metriä luoteeseen päin, sijaitsee Kaijanrannan taistelukaivannot, jotka ovat 1900-luvun alun muinaisjäännös. Varustukseen kuuluvia yhdyshautoja, maavalleja ja kuoppia on havaittavissa pohjoiseen laskevan rinteen alaosassa.

Keiturinvuoren alue on vaihtelevasti kallioista ja mäkistä, sekä suosittua retkeily,- marjastus- ja sienestysmaastoa. Merkittyjen reittien lisäksi alueelta löytyy muitakin polkuja. Aivan rannan tuntumassa kulkeva polku on maisemiltaan ja kasvillisuudeltaan kaunis ja vaihteleva. Reitti kulkee rinteessä, joten paikoitellen se on hankalakulkuisempaa. Keiturinsalmen itärannalla, aivan merkityn polun vieressä, kulkee pitkiä taistelukaivantoja, jotka ovat peräisin ensimmäisen maailmansodan ajalta.

Taistelukaivantoja Keiturinsalmen rannassa

Keiturinsalmen silta

Jykevärakenteinen ja korkealle rakennettu Keiturinsalmen silta näkyy hyvin jo Marttisen saaresta asti. Vanha rautatiesilta on ollut kovassa käytössä jo pitkään. Sotien aikaan sillalla oli jatkuva vartiointi, koska rata oli yksi tärkeimmistä huoltoreiteistä rintamalle. Myöhemmin 60-luvulla rautatiesillan ali on lennetty jopa Fuuga-harjoitushävittäjillä. Nykyäänkin siltaa käytetään ahkerasti, esimerkiksi Pirkan Taival -retkeilyreitti kulkee sen kautta.

Lähteet:

Moilanen, U. (2017) ”Virrat, Keiturinvuori. Arkeologinen inventointi kaapelointisuunnitelman linjalla 2017”. Pirkanmaan maakuntamuseo.

Museovirasto, Keiturinvuori, Tykkitie, 2022, Kulttuuriympäristön palveluikkuna (kyppi.fi)

Heinäahon kaarisilta sijaitsee valtatien nro 23 läheisyydessä ylittäen Asematien. Kaarisillan kohdalla on kulkenut vuosina 1938-1985 Haapamäki-Pori -junarata, jota on kutsuttu myös Mierontieksi. Junaradan rakennusvaiheessa työvoimana oli paljon työttömiä ja Piilin varavankilan vankeja. Vankityövoimaa käytettiin vajaat pari vuotta. Työt olivat pysähdyksissä pulavuosina 1930-1933, mutta jatkuivat heti niiden jälkeen. 1930-luvun puolivälissä paikoillaan olivat jo kiskot, jolloin maisemaan ilmestyivät sorajunat, joita veti pieni veturi nimeltään "Pässi". Lisäksi junaraiteille saatiin sen ajan pyöräkuormaaja, joka tunnettiin "Hullu-Jussina". Haapamäki-Pori rautatie avattiin 12.11.1938. Rautatie oli reilut 50 vuotta käytössä.

"Hullu-Jussi"

Ratatöissä avustava sorajuna

Rataosa Haapamäeltä Poriin on lakkautettu liikenteeltä vuonna 1985. Kunnossa olevia radan osia hyödynnetään vielä resiina-ajeluissa. Resiinaretkiä Virroilla järjestää Nuorisokeskus Marttinen. Heinäahon alkuperäinen terässilta kiskoineen on purettu pois paikalta vuonna 2003 ja samana vuonna tilalle rakennettiin nykyinen kaarisilta.

Valtatien nro 23:n takana on paikallisesti Kutukiemurana tunnettu levähdys- ja veneenlaskupaikka. Kutukiemurasta aukeaa upeat maisemat Toisveden selälle. Toisvesi on syvimmillään 85 metriä syvä tehden siitä Suomen viidenneksi syvimmän järven.

Kutukiemurasta avautuva maisema

Lähteet:

Hänninen, K. 1990. ”Luistimista lättähattuun”. Virtain Joulu 1990, 37. http://www.virtainjoulu.fi/wp-content/uploads/2018/04/Virtain-Joulu-1990.pdf

toimittanut Väisänen Heli, Kertomuksia koskien kylästä, Uurasten kyläkirja, 2000

Virtain laivaranta ja rantapuisto sijaitsevat Kalettomanlahden rannassa. Laivarannassa on lapsiystävällinen uimaranta hyppytorneineen, vehreä rantapuisto sekä vierasvenesatama palveluineen. Kesäaikana ravintola Rantaterassi Baarpuurissa on ravintolapalveluiden ohella mm. polkupyörien, tenniskenttien ja SUP-lautojen vuokrausta. Lisäksi rantapuiston alueella on padel-kentät ja rantalentopallokenttä. Rantapuiston vieressä sijaitsee myös liikuntapuisto, jossa pääsee harrastamaan monia eri lajeja. Alueelta löytyy mm. frisbeegolf-, pump track- ja maastopyöräilyn tekniikkarata.

Kalettomanlahden uimaranta

Runoilijan tien hyörylaiva s/s Tarjanteen reitti lähtee Kalettomanlahden rannasta, laiturin kohdalta, kohti Tamperetta. Runoilijan tie on saanut nimensä nuoruudessaan Ruovedellä asuneen J.L. Runebergin mukaan. Tarjanne on Suomen ainoa reittiliikenteessä yhä kulkeva matkustajahöyrylaiva. Se on valmistunut vuonna 1908. Tarjanne kulkee Ruoveden, Muroleen kanavan ja Näsijärven kautta Tampereelle asti. Risteilyn kesto Virroilta Tampereelle on 8 tuntia.

Talvisin Tarjanteen laiturin vierestä lähtee jäätie Härköskylään. Lisäksi rannassa on Virtain vaeltajat ry:n ylläpitämä avantouintimahdollisuus talvisaikaan.

Pukkivuoren alueen kuntoreitit ovat kesäisin maastoliikuntareitistön ja frisbeegolfin käytössä. Pukkivuori Disc Golf Park on 18-väyläinen frisbeegolfrata, joka kulkee vaihtelevassa maastossa osittain laskettelurinteessä. Talvisin alueella kulkee noin 8 km:n latuverkosto, josta suurin osa on valaistu. Pukkivuoren rinteet ovat talvisin aktiivisesti laskettelijoiden käytössä. Pukkivuoren rinteen voi kiivetä ylös myös 125 metrisiä kuntoportaita pitkin. Huipulta voi ihastella avautuvaa kaupunkimaisemaa.

Pukkivuoren kuntoportaista avautuvaa maisemaa

Pukkivuoren laskettelurinteellä toimii myös Pukkivuori Bike Park, jossa on viisi alamäkireittiä. Bike Park on toiminnassa sulan maan aikaan. Pukkivuoren yhteydessä sijaitsee Virtain kaupungin liikuntapuisto, jossa on ulkokuntosali, pump track-rata, urheilukenttä, sekä katukoripallokenttä ja maastopyöräilyn tekniikkarata. Urheilukentän reunalla olevassa huoltorakennuksessa on myös käytettävissä wc- ja suihkutilat.

Hoidetun kuntorataverkoston kartat löydät alta:
Kartta

Reitti kulkee Penkkivuoren ja Pukkivuoren mäkisessä maastossa. Maastoliikuntareitistön eteläpäässä, Löyttyjärven rannalla, sijaitsee Löytyn laavu, jonne pääsee kätevästi viettämään evästaukoa.

Rajaniemi

Rajaniemi on kaunis vanha pappila Siekkisjärven rannalla. Talon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1896, jolloin Virroille päätettiin kirkkoherranvaalien jälkeen avata myös toinen papinvirka. Papille mietittiin asunnoksi Rajaniemen torppaa tai Rantapappilan torppaa. Toimikunta arvioi kustannuksia tarkasti ja lopulta he päätyivät tulokseen, jonka mukaan Rajaniemi rakennettaisiin toiseksi pappilaksi. Rajaniemi oli toimikunnan mukaan paljon rauhallisempi paikka asua ja kustannuksiltaan siitä tulisi pienempi. Urakoitsijana hankkeessa toimi Matti Mäkinen.

Rajaniemen miljöö, kuva: Eläkkeensaajaliitto

Rajaniemi, kappalaisen virkatalo, valmistui vuonna 1900. Matti Mäkinen sai vuolaat kiitokset hyvin suoritetusta työstä. Todellisuudessa hän jäi tappiolle tekemästään urakasta, koska kirkko päätti rakennusvaiheessa maksaa vain osan hänen lisäanomuksestaan.

Vuonna 1961 Virtain seurakunta myi pappilan Suomen tuberkuloosiliitolle. Rajaniemestä tuli tällöin tuberkuloosia sairastavien, vähävaraisten vanhempien lasten kesäsiirtola. Myöhemmin lääketieteen kehittyessä tuberkuloosi väheni vähentäen samalla myös Rajaniemen käyttöä. Rakennus pääsi rappeutumaan.

Vuonna 1974 Tuberkuloosiliitto myi pappilan Eläkkeensaajien Keskusliitolle, jonka omistuksessa rakennus on vielä tänäkin päivänä. Uusi omistaja kunnosti Rajanimeen perusteellisesti, kuitenkin vaalien rakennuksen alkuperäistä asua. Loma- ja kurssikeskuksen toiminta alkoi Rajaniemessä vuonna 1976.

Rajaniemen pytinki, kuva: Eläkkeensaajaliitto

Puttosharjulla ja sen lähimaastossa risteilee runsaasti maastopyöräilyyn soveltuvia pienempiä polkuja. Harjun alue on aktiivisessa ulkoilukäytössä. Puttosharju on syntynyt viime jääkauden lopulla, sulavan mannerjäätikön sisällä virranneen joen pohjalle. Jäätikön sisällä kulki jäätikköjokia, joissa virtaavan veden mukana kulki erilaisia maa-aineksia. Maa-ainekset painuivat jäätikköjoen suulla pohjaan ja alkoivat muodostaa jäätikön vetäytyessä pitkiä harjuja.

Puttosharju on tärkeä pohjavesialue. Harjualueella muodostuvaa pohjavettä käytetään Virtain talousvetenä. Pohjavesi on sateesta ja lumen sulamisesta maaperään imeytyvää vettä. Harjuilla nämä kulkevat paksun sorakerroksen läpi, mikä suodattaa ne hyvin puhtaiksi.

Korkea harjumuodostelma näkyy luonnossa selkeästi

Harjusta on otettu runsaasti soraa vuosina 1937-38 Haapamäki-Pori -junaradan rakentamista varten.

Harjumetsä on osin lehtoa, joka on tavanomaista harjurinteiden hienojakoisen rapautumisaineksen päällä kasvavaa rehevää metsää. Suurimmaksi osin Puttosharjun metsä on kuitenkin tavanomaisempaa, virkistysmetsänä hoidettua kangasmetsää. Harjualueella kasvaa myös rauhoitettua valkolehdokkia sekä silmälläpidettävää kissankäpälää. Puttosharjun laelta avautuu hieno maisema pohjoiseen päin.

Puttosharjulla risteilee useita lenkkipolkuja

Lähteet

Elina Manninen, Kari Nupponen ja Pertti Koskimies, 2018, Luontoselvitykset Virtain Puttosharjulla ja Sampolassa Liikenneviraston hallinnoimilla alueilla vuonna 2018, https://testi-e2c55b704894.senaatti.fi/app/uploads/2019/07/450369-LiVi-Virrat-Luontoarvio-ja-luontotyyppien-selvitys-2018.df

GTK, jäätikköjokimuodostumat, http://weppi.gtk.fi/aineistot/mp-opas/jaatikkojoki_harjut.htm

Virtain Perinnekylän vieressä sijaitsee Herraskosken sulkukanava, joka yhdistää Iso-Tarjanne vesistön (Vaskiveden) Toisveteen. Vuosina 1903-1907 rakennettu kanava on 825 m pitkä. Kanavaa reunustaa komeat pihtakuusirivistöt. Tyyliltään kanava ympäristöineen edustaa kansallisromantiikkaa. Alue on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan. Kanava on veneilijöille itsepalvelukanava.

Herraskosken kanavan ylittävä silta ja pihtakuusirivistöt

Marttisen saarella kasvaa melko vanhaa metsää, jossa on monia luonnontilaisen metsän piirteitä. Herraskylän alueella sijaitsee myös lintutorni, josta aukeaa maisemat avoimelle vesialueelle. Erityisesti muuttoaikoina sieltä on mahdollista havaita paljon muuttavia lintuja. Herrasen vuolle ja kosket pysyvät jäistä vapaana läpi vuoden. Perinnekylä on museo- ja matkailukohde historiallisesti arvokkaalla Marttisen saarella. Perinnekylän alueella on useita kohteita, kuten Rajalahden talomuseo, Halin metsäkämppä, hollitalli, alueen maamerkkinäkin toimiva harakkamylly, savusauna ja pitäjän makasiini. Lisäksi alueella on Sotaveteraanimuseo ja Virtain Taideyhdistyksen Taidetalo. Perinnekylästä löytyy lisätietoa linkistä.

Marttisen saarella sijaitsee viisi linnoitusaluetta, jotka ovat ensimmäisen maailmansodan aikaisia. Linnoituksiin kuuluu juoksuhautoja, entisöity korsu ja tykki. Varustukset ovat peräisin vuosilta 1916-1917. Linnoitukset kuuluvat linnoitusketjuun, joka lähtee pääkaupunkiseudulta Virroille ja jatkuu tästä edelleen Kuopion suuntaan.