Myllyojan metsäluontopolku
Information in English can be found in the link.
Luontopolku johtaa kulkijan vaihtelevassa maastossa suomalaiseen metsään, ja polun varrella olevat opasteet kertovat paikan metsän luonteesta ja sen eliölajeista. Monet opasteet kuvaavat myös ympäröivän metsän käsittelyä ja sen tarkoitusta. Polku on 1,9 kilometrin pituinen. Luontopolku koostuu kahdesta eri lenkistä. Ensimmäiselle lenkille sijoittuvat taulut 1.-6. ja toiselle lenkille taulut 7.-13. Voit kiertää polun kokonaisuudessaan tai lenkki kerrallaan. Vaikeakulkuisin osuus polusta on taulun numero 13 jälkeen laskeutuessa jyrkkää mäen rinnettä parkkipaikalle.
Metsäluontopolku sijaitsee noin 3 kilometrin päässä Virtain keskustasta lounaaseen päin. Myllyojan metsäluontopolulle pääsee ajamalla Virtain keskustasta Sipiläntien tietä ja kääntymällä Pukkivuoren päältä oikealle. Hiekkatietä ajetaan perille asti noin 800 metrin verran.
Katso luontopolun kartta täältä.