Tekstikoko aA

Visit Virrat

kapynen.jpg
 
 

Tapahtuman historiaa

 

Virrat - Suomen juhannuskaupunki

JuhannusVirrat-tapahtumaa on järjestetty jo vuodesta 2000. Aluksi Juhannuskaupunki-aatetta vietiin eteenpäin sivistyslautakunnan alaisuudessa työskennelleen tapahtumatoimikunnan avulla. Tällöin luotiin juhannustapahtumien runko, jota pääpiirteissään vieläkin noudatetaan. Juhannusjulistuksen, lavatanssien, kokkojuhlan ja juhannusseurojen oheen on myöhemmin liitetty muun muassa kirkkokonsertti sekä Wanhanajan juhannusmarkkinat.

Tapahtuman suosion innoittamana Virtain kaupungille anottiin ja myönnettiin vuonna 2002 oikeus "Virrat - Suomen Juhannuskaupunki" -tavaramerkin käyttöön. Tavaramerkki oli voimassa vuoteen 2012. Jatkoa päätettiin hakea silloin 10 vuodeksi eteenpäin ja samoin jatkoa on haettu vuonna 2022 taas 10 vuodeksi eteenpäin. 

Juhannusjulistuksen laatimisesta tehtiin tapahtuman kehittämisen yhteydessä yleisökilpailu ja sen voitti virtolainen Markku Sorvari, jonka laatima juhlava juhannusjulistus vie meidät taidokkaasti yöttömän yön juhannusjuhlatunnelmiin.

Vuoden 2009 kesällä Virtain juhannusjuhlien päätapahtumat koottiin yhdeksi tilaisuudeksi Perinnekylään. Wanhanajan markkinoiden ja juhannusjulistuksen yhdistäminen sai yleisöltä varauksettoman hyväksymisen. Rajalahden talomuseon pihapiirissä vietti juhannusaattoa noin kolmisentuhatta vierasta. Kaikkiaan Suomen virallisen juhannuskaupungin tapahtumiin osallistui noin 5000 henkeä.

Tapahtumalla on myös valtakunnallinen merkitys. Uutiskynnys ylitettiin vuonna 2007, jolloin JuhannusVirrat tapahtuman juhannusohjelmaa nähtiin tv-kakkosella sekä Diggari-kaapelitv:llä.
Vuonna 2011 Japanin Yleä vastaava tv-yhtiö taltioi Suomen juhannusta ja Virtain Juhannustapahtuma sai "leijonan osan" näistä kuvauksista. Myös MTV3 esitti seitsemän uutisissa koosteen JuhannusVirrat 2011- tapahtumasta. Virtain kaupunki/ kulttuurisihteeri on varsin iloinen tapahtuman saamasta huomiosta. Jo monena vuonna tapahtumassa on ollut yleisöä n. 3000-4000 henkilöä.

JuhannusVirrat-tiimi kiittää lämpimästi kaikkia osallistujia ja toivottaa edelleen kaikki tervetulleeksi viettämään juhannusaattoa kanssamme. Ohjelmatarjonta on laajaa ja järjestäjillä tiimeineen on suuri merkitys tapahtuman käytännön toteutuksessa. Myös kulttuurisihteerin rooli on moninainen ja tapahtuman järjesteleminen alkaa aina hyvissä ajoin.

Vuodesta toiseen olemme saaneet alati kasvavan yleisön seurassa viettää laadukasta koko perheen juhannusjuhlaa, missä on hyvä, rento tunnelma ja ohjelmaa koko perheelle.

Kuvassa JuhannusVirrat-tapahtuman tuotantopäällikkö, kulttuurisihteerimme Päivi Ylimys (Helinin Jussin polvella istumassa) tanhuporukan kanssa onnistuneen esityksen jälkeen.