Tekstikoko aA

Ajankohtaista

  • alt=""
  • alt=""
  • juhannusruusu-kuvaamo-into2006159087.jpg
 
 

Ajankohtaista

20.06.2023

JuhannusVirrat tarjoaa tänäkin vuonna markkinahumua ja musiikintäyteistä ohjelmaa, huom! bussikuljetusten aikataulu


Virtain kaupunki järjestää jälleen yli 20-vuotiaaksi traditioksi muodostuneen JuhannusVirrat-tapahtuman juhannusaattona 23.6. klo 10–14. Virallisen juhannuskaupungin Perinnekylään sijoittuva koko perheen tapahtuma sisältää muun muassa markkinahumua sekä elävää musiikkia ja tanssia sisältävän ohjelman, joka päättyy perinteisen juhannusjulistuksen lausumiseen ja juhlavaan lipunnostoon. Valtatien 23 varrella Marttisen saaressa sijaitsevan Perinnekylän odotetaan keräävän tänäkin vuonna yli 3000 kesäjuhlan viettäjää juhannusaaton aikana.

Takavuosinakin eläväisille juhannusmarkkinoille saapuu paikallisten toimijoiden ja yrittäjien lisäksi myyjiä ympäri Suomea tarjoamaan tekemistä ja ostettavaa niin aikuisille kuin lapsukaisillekin. Markkinoiden tavaravalikoima pitää sisällään niin puisia, metallisia kuin kankaisiakin käsitöitä. Lisäksi kojuista löytyy räiskäleiden ja muikkujen kaltaisen pikkupurtavan, makeisten ja leivonnaisten lisäksi luomutuotteita sekä tietysti saunavihtoja, mikäli nämä käsintehdyt perinne-esineet vielä juhannuslöylyistä uupuvat. 

Aattopäivän musiikkipuolesta vastaavat kuoro- ja rockmusiikin ohella useat tanssimusiikkipainotteiset esiintyjät. Paikallisten ja valtakunnallisten esiintyjien musiikki- ja tanssiesityksiä sisältävän juonnetun ohjelman lomassa on suvikansallakin taattu mahdollisuus tanssahdella kesäisten sävelten tahtiin.

JuhannusVirrat-tapahtuma nykyisessä muodossaan on järjestetty Perinnekylässä jo vuodesta 2009 lähtien. Perinnekylän ja Marttisen alue tarjoaa viihtyisän miljöön lisäksi useita museoita, jäätelökioskin ja minigolf-radan. Tapahtumapäivänä Virtain keskustan ja Marttisen välillä kulkee linja-autokuljetus, jonka matkustajat saavat nauttia Perinnekylässä kahvikupposen. Kuljetuksia on yhteensä kolme ja ne lähtevät tunnin välein Mäkitien pysäkiltä klo 9.45 alkaen. Paikalle voi saapua myös omin avuin autolla, polkupyörällä tai vaikka veneellä.

Lisäinfoa tapahtumasta ja tarkemmat tiedot esiintyjistä löydät Virtain kaupungin verkkosivuilta. Yhteydenotot tapahtumaan liittyen hyvinvointiohjaajalle:

Lea Koskimäki
puh.  044 715 1253
lea.koskimaki@virrat.fi

 

 
 
 

Sivua päivitetty: 06.05.2024