Tekstikoko aA

Ajankohtaista

  • juhannusruusu-kuvaamo-into2006159087.jpg
  • alt=""
  • alt=""
 
 

Ajankohtaista

07.03.2023

Seurantalojen energia-avustusten haku avattu


Kotiseutuliitto on avannut energia-avustusten haun seurantaloille.

Kuluvan talven sähkö- ja lämmityskustannusten nousu on koetellut seurantaloja ylläpitäviä yhteisöjä. Monessa tapauksessa talouden puskurit on jo kulutettu, sillä viime vuosien kokoontumisrajoitukset romahduttivat yhdistysten tulot. Avustuksella pyritään turvaamaan yhteisöllisessä käytössä olevien seurantalojen toimintaedellytyksiä energiakriisin aikana. Jaossa on enintään 2,3 miljoonaa euroa.

Tukea myönnetään kohonneista energiakuluista vuoden 2022 lokakuun alusta huhtikuun 2023 loppuun kestävällä ajalla aiheutuneisiin kustannuksiin. Tukea voivat saada esimerkiksi nuorisoseurat, työväenyhdistykset, kyläyhdistykset, maamiesseurat, pienviljelijäin yhdistykset ja osastot, raittiusyhdistykset, marttayhdistykset, VPK-yhdistykset, kotiseutuyhdistykset, maataloustuottajain yhdistykset, manttaalisäätiöt, puolueosastot ja urheiluseurat sekä muut vastaavat yleishyödylliset yhteisöt. 

Hakuaika päättyy 11.4.2023 kello 16. Kotiseutuliiton hallitus tekee avustuspäätökset toukokuun aikana.


 

 
 
 

Sivua päivitetty: 06.05.2024