Virtain maastoliikuntareitistö
Maastoliikuntareitti kulkee Virtain keskustan alueella ja siinä on mahdollisuus valita pienempiä ja isompia lenkkejä. Maastoliikuntareitti on tarkoitettu jalkaisin ja maastopyörillä tapahtuvaan ulkoiluun sulan maan aikaan. Reitillä on ohjeellinen kiertosuunta ja reittimerkinnät on asetettu sen mukaisesti. Ota kuitenkin huomioon, että reitillä voi olla vastaantulijoita. Koirat tulee pitää kytkettyinä. Reitin suuntamerkit ja merkinnät puissa ovat sinisellä värillä.
Reitti sisältää pääsääntöisesti maastopolkuja, metsäautoteitä, radanvarsia, siirtymiä jalkakäytävillä ja kaduilla. Reitillä myös valtatien ylityksiä, toimi varovaisuutta noudattaen.
Maasto on hyvin vaihtelevaa vaativuudeltaan. Reitti sisältää muutaman erittäin haasteellisen kohdan johtuen mm. reitin jyrkkyydestä. Haasteellisimmat kohdat ovat Puttosharjulla (jyrkkä kohta mäessä ja kapea polku rinteellä) ja Heinäahon kaarisillalla (silta on jyrkkä ja liukas). Reitillä kulkeminen tapahtuu omalla vastuulla.
Huomioi, että polkuosuuksilla on myös juuria, kiviä ja puunrunkoja, jotka voivat olla kosteina liukkaita. Reitistö on käytössä sulan maan aikaan, ei talvikunnossapitoa. Maastoliikuntareitin osana on myös kaksi tekniikkarataa, liikuntapuistossa (Urheilukuja 1) ja Marttisessa (Herrasentie 16), jossa pääsee harjoittelemaan maastopyöräilyn taitoharjoittelua.
Reitin ylläpidosta vastaa Virtain kaupunki, puh. (03)485 111
Information in English can be found here.
Virtain laivaranta ja rantapuisto sijaitsevat Kalettomanlahden rannassa. Laivarannassa on lapsiystävällinen uimaranta hyppytorneineen, vehreä rantapuisto sekä vierasvenesatama palveluineen. Kesäaikana ravintola Rantaterassi Baarpuurissa on ravintolapalveluiden ohella mm. polkupyörien, tenniskenttien ja SUP-lautojen vuokrausta. Lisäksi rantapuiston alueella on padel-kentät ja rantalentopallokenttä. Rantapuiston vieressä sijaitsee myös liikuntapuisto, jossa pääsee harrastamaan monia eri lajeja. Alueelta löytyy mm. frisbeegolf-, pump track- ja maastopyöräilyn tekniikkarata.
Kalettomanlahden uimaranta
Runoilijan tien hyörylaiva s/s Tarjanteen reitti lähtee Kalettomanlahden rannasta, laiturin kohdalta, kohti Tamperetta. Runoilijan tie on saanut nimensä nuoruudessaan Ruovedellä asuneen J.L. Runebergin mukaan. Tarjanne on Suomen ainoa reittiliikenteessä yhä kulkeva matkustajahöyrylaiva. Se on valmistunut vuonna 1908. Tarjanne kulkee Ruoveden, Muroleen kanavan ja Näsijärven kautta Tampereelle asti. Risteilyn kesto Virroilta Tampereelle on 8 tuntia.
Talvisin Tarjanteen laiturin vierestä lähtee jäätie Härköskylään. Lisäksi rannassa on Virtain vaeltajat ry:n ylläpitämä avantouintimahdollisuus talvisaikaan.