Tekstikoko aA

Visit Virrat

  • pilvet-henrik-dagnevall-hd-markkinointi.jpg
  • kutukiemura652447271.jpg
 
 
 

Virtain maastoliikuntareitistö

Maastoliikuntareitti kulkee Virtain keskustan alueella ja siinä on mahdollisuus valita pienempiä ja isompia lenkkejä. Maastoliikuntareitti on tarkoitettu jalkaisin ja maastopyörillä tapahtuvaan ulkoiluun sulan maan aikaan. Reitillä on ohjeellinen kiertosuunta ja reittimerkinnät on asetettu sen mukaisesti. Ota kuitenkin huomioon, että reitillä voi olla vastaantulijoita. Koirat tulee pitää kytkettyinä. Reitin suuntamerkit ja merkinnät puissa ovat sinisellä värillä.

Reitti sisältää pääsääntöisesti maastopolkuja, metsäautoteitä, radanvarsia, siirtymiä jalkakäytävillä ja kaduilla. Reitillä myös valtatien ylityksiä, toimi varovaisuutta noudattaen.

Maasto on hyvin vaihtelevaa vaativuudeltaan. Reitti sisältää muutaman erittäin haasteellisen kohdan johtuen mm. reitin jyrkkyydestä. Haasteellisimmat kohdat ovat Puttosharjulla (jyrkkä kohta mäessä ja kapea polku rinteellä) ja Heinäahon kaarisillalla (silta on jyrkkä ja liukas). Reitillä kulkeminen tapahtuu omalla vastuulla.

Huomioi, että polkuosuuksilla on myös juuria, kiviä ja puunrunkoja, jotka voivat olla kosteina liukkaita. Reitistö on käytössä sulan maan aikaan, ei talvikunnossapitoa. Maastoliikuntareitin osana on myös kaksi tekniikkarataa, liikuntapuistossa (Urheilukuja 1) ja Marttisessa (Herrasentie 16), jossa pääsee harjoittelemaan maastopyöräilyn taitoharjoittelua. 

Reitin ylläpidosta vastaa Virtain kaupunki, puh. (03)485 111

Information in English can be found here.

 
Marttisen pappilaMakkarakosken myllyTykkitie ja KeiturinvuoriVanha junarata ja Heinäahon kaarisiltaLaivarantaPukki- ja PenkkivuoriRajaniemi

Rajaniemi

Rajaniemi on kaunis vanha pappila Siekkisjärven rannalla. Talon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1896, jolloin Virroille päätettiin kirkkoherranvaalien jälkeen avata myös toinen papinvirka. Papille mietittiin asunnoksi Rajaniemen torppaa tai Rantapappilan torppaa. Toimikunta arvioi kustannuksia tarkasti ja lopulta he päätyivät tulokseen, jonka mukaan Rajaniemi rakennettaisiin toiseksi pappilaksi. Rajaniemi oli toimikunnan mukaan paljon rauhallisempi paikka asua ja kustannuksiltaan siitä tulisi pienempi. Urakoitsijana hankkeessa toimi Matti Mäkinen. 

Rajaniemen miljöö, kuva: Eläkkeensaajaliitto

Rajaniemi, kappalaisen virkatalo, valmistui vuonna 1900. Matti Mäkinen sai vuolaat kiitokset hyvin suoritetusta työstä. Todellisuudessa hän jäi tappiolle tekemästään urakasta, koska kirkko päätti rakennusvaiheessa maksaa vain osan hänen lisäanomuksestaan.  

Vuonna 1961 Virtain seurakunta myi pappilan Suomen tuberkuloosiliitolle. Rajaniemestä tuli tällöin tuberkuloosia sairastavien, vähävaraisten vanhempien lasten kesäsiirtola. Myöhemmin lääketieteen kehittyessä tuberkuloosi väheni vähentäen samalla myös Rajaniemen käyttöä. Rakennus pääsi rappeutumaan. 

Vuonna 1974 Tuberkuloosiliitto myi pappilan Eläkkeensaajien Keskusliitolle, jonka omistuksessa rakennus on vielä tänäkin päivänä. Uusi omistaja kunnosti Rajanimeen perusteellisesti, kuitenkin vaalien rakennuksen alkuperäistä asua. Loma- ja kurssikeskuksen toiminta alkoi Rajaniemessä vuonna 1976. 

Rajaniemen pytinki, kuva: Eläkkeensaajaliitto

PuttosharjuHerraskylä