Tekstikoko aA

Matkailu

pilvet-henrik-dagnevall-hd-markkinointi.jpg
 
 

Lintutornit ja lintubongaus

Lintuharrastus voi olla lintujen tarkkailemista, tunnistamista ja seuraamista. Näköhavaintojen lisäksi lintuja voi tunnistaa äänestä. Harrastus voi pitää sisällään talviruokintaa, muutonseurantaa, bongausta, valokuvausta, linnunpönttöjen ylläpitoa jne. Lintuja löytää kaikkialta, kuten metsästä, rannoilta, puistoista ja vesistöistä.

Virroilla on lintutornit Herraskylässä, Mäntylänlahdessa ja Joutsenjärvellä, joista näkee hienosti lintuja erityisesti muuttoaikoina.Herraskylän lintutornista näkee avoimelle vesialueelle. Herraskosken ja Vuolteen seutu on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi lintualueeksi.Herraskoski pysyy ankarinakin talvina avoinna ja siellä voi nähdä koskikaran ja erilaisia talvehtivia lintuja. Mäntylänlahti (Vermasjärven pohjoinen lahti) on Virtain lintuvesistä paras, jos arvioidaan pesiviä lajeja ja niiden määriä. Se on myös Suomenselän merkittävimpiä sorsien levähdysalueita muuttoaikoina. Joutsenjärvi sijaitsee Kurjenjärven pohjoisessa osassa. Se on linnustollisesti tärkeä luonnonsuojelualue ja kuuluu Natura-ohjelmaan. 

Linnustollisesti tärkeitä alueita ovat myös Haukkaneva ja Ruuhineva. Lakeisnevakankaan aarnialueella asuu vaateliaita lajeja asuinpaikkansa suhteen, kuten pohjantikka, varpuspöllö ja pikkusieppo. Virtain lounaiskulmassa sijaitsee laajahko Pahkaneva, joka on myös merkittävä suo linnuille. Alueella voi nähdä päiväpetolintuja, monia kahlaajia ja muualla harvinaisia varpuslintuja. Pahkanevasta itään olevalla Isonevalla on havaittu esimerkiksi riekkoja ja monia kahlaajia. Kituskoskella Kotalassa voi tavata koskikaran, palokärjen ja jopa peukaloisen, joka on Euroopan pienimpiin lintuihin kuuluva laji. Makkarojan virtapaikassa voi nähdä myös talvisin esimerkiksi koskikaroja.

Virtain lintupaikoista tietoa löytyy lisää Suomenselän Lintutieteellisen yhdistyksen http://www.sslty.fi/lintupaikat/virrat/

 
 
 

Sivua päivitetty: 29.07.2020