Tekstikoko aA

Matkailu

 
 

Härkönen

Härkösen Kyläyhdistys ry. on perustettu vuonna 1985. Kylän kokoontumispaikkana toimii Ylä-Härkösen sali. Härkösessä on mm. mökkitalkkari-, remontti- ja traktorityöpalveluja sekä polttopuita ja vesiosuuskunta (nyk. Virtain Vesiosuuskunta). Kirjastoauto pysähtyy Härkösessä. Linja-autoliikenne kulkee Härkösessä Kuruntietä pitkin (kantatie 65). Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n jätehuoltopiste löytyy Hieta-ahontieltä.

Matkailukohteita ovat Kirsti Koron taidegalleria sekä Matias-kappeli. Majoituspalveluja Härkösestä saa Kirstin Koron galleriasta, jossa tarjotaan aittamajoitusta kahdelle kesäaikaan. Metsästyksestä ja kalastuksesta kiinnostuneille Härkösessä toimivat myös Härköskylän Metsästysseura ry. sekä Härkösen kalastuskunta. Kylässä on myös uimaranta sekä vierasvenepaikkoja nk. sahan rannassa. Mustalahden rannassa on nuotiopaikka sekä soutuveneiden pitopaikka. Härkösessä voi myös harrastaa monipuolisesti: liikunnan harrastajille löytyy mm. Pirkan Taival -patikointireitti sekä pieni latu ainakin tänä talvena Härköslahdella. Kalevinkierros-hiihtolatua ei ole voinut viime vuosina ajaa huonon jäätilanteen vuoksi. Kylässä kokoontuvat kansalaisopiston piirit. Moottorikelkkareitti kulkee vanhaa rautatietä pitkin. Keiturin rautatiesilta on mielenkiintoinen nähtävyys.

 
 
 

Sivua päivitetty: 14.02.2018