Tekstikoko aA

Kaupunki ja hallinto

 
 

Kaupunginhallitus 

Kaupunginhallituksen tehtävät

Kaupunginhallitus johtaa, ohjaa ja koordinoi kaupungin päätöksentekoa, organisaation ja palveluiden suunnittelua ja kehittämistä sekä taloutta siten, että kaupunki kehittyy kaupungin toiminta-ajatuksen ja valtuuston määrittelemien tavoitteiden mukaisesti. 

Kaupunginhallituksen tehtävistä säännellään kuntalain (410/2015) 39 §:ssä sekä Virtain kaupungin hallintosäännössä.

Kaupunginhallituksen kokoukset ja pöytäkirjat

Kaupunginhallitus kokoontuu pääsääntöisesti joka parillisen viikon maanantain klo 17.30.

Hallituksen kokousten pöytäkirjat tarkastetaan kokousta seuraavana kolmantena arkipäivänä (yleensä torstaina) ja pidetään yleisesti nähtävänä tarkastusta seuraavana arkipäivänä (yleensä perjantaina) kaupungintalolla ja kaupungin internet-sivuilla. Jos kolmas arkipäivä on pyhäpäivä, voidaan pöytäkirjan tarkastusta tarvittaessa myös aikaistaa tai myöhentää. Esityslistassa on aina maininta pöytäkirjan nähtävilläolopäivämäärästä.

Kaupunginhallituksen esittelijänä toimii kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki ja pöytäkirjanpitäjänä hallintojohtaja Henna Viitanen

Kaupunginhallituksen alustava kokousaikataulu tammi-maaliskuussa 2018

8.1.2018
22.1.2018
5.2.2018 (tarvittaessa)
19.2.2018
5.3.2018
19.3.2018

Kaupunginhallituksen jäsenten sähköpostiosoitteet

Kaupunginhallituksen varsinaisten jäsenten sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@virrat.fi.

Kaupunginhallitus 2017-2019

Tuula Mäntysalmi (puheenjohtaja)

Puolue: KESK
Varajäsen: Armi Rajala


Teemu Kontoniemi (1. varapuheenjohtaja)

Puolue: KOK
Varajäsen: Kalevi Saloranta


Tytti Majanen (2. varapuheenjohtaja)

Puolue: SIT
Varajäsen: Milla Nieminen


Reijo Koskela

Puolue: KESK
Varajäsen: Marko Kellomäki


Tapani Heinonen

Puolue: KESK
Varajäsen: Arvo Sihvonen


Aimo Mäkinen

Puolue: KESK
Varajäsen: Juha Koro


Sanna Kangas

Puolue: KOK
Varajäsen: Auli Arpiainen


Katja Kotalampi

Puolue: VAS
Varajäsen: Sanna Viitanen


Armi Hänninen

Puolue: SDP
Varajäsen: Eila Kalliomäki


Harri Tarvainen

Puolue: SDP
Varajäsen: Mikko Hänninen


 

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Tuula Mäntysalmi (KESK)
044 325 0963
tuula.mantysalmi@virrat.fi

Esittelijä
Vesa Haapamäki
kaupunginjohtaja
044 715 1201
vesa.haapamaki@virrat.fi

Pöytäkirjanpitäjä
Henna Viitanen
hallintojohtaja
044 715 1213
henna.viitanen@virrat.fi

 
 
 

Sivua päivitetty: 12.01.2018