Tekstikoko aA

Ajankohtaista

 
 

Ajankohtaista

16.01.2018

Virtain kaupungin uudet kotisivut on julkaistu


Virtain kaupungin uudet kotisivut julkaistiin 15.1.2018. Uusien kotisivujen yhteydessä julkaistiin myös kaupungin uusi logo. 

Uusien kotisivujen toivotaan vastaavan entistä paremmin kaupungin asukkaiden, yrittäjien ja matkailijoiden tarpeita. Sivut on pyritty rakentamaan käyttäjäystävällisiksi.
Toivottavasti pidät sivuistamme!

Uusien kotisivujen hankinnasta järjestettiin tarjouskilpailu keväällä 2017. Uusien kotisivujen tekniseksi toteuttajaksi valikoitui forssalainen Mainostoimisto Synergia Oy. Etuna aikaisempaan on muun muassa se, että sivujen ulkoasun muokkaaminen ja sisällön päivittäminen käy entistä helpommin. Uudet kotisivut mahdollistavat myös kuvien laajemman hyödyntämisen. 

Tapahtumakalenterin löydät etusivulta uutisten, työpaikkojen ja tarjouspyyntöjen jälkeen omalta välilehdeltä.

Sivujen työstäminen jatkuu edelleen. Sivuille tullaan jatkossa tuottamaan lisää sisältöä. Myös teknistä toteutusta mm. etusivun uutisten ja työpaikkojen osalta hiotaan vielä, jotta vanhat tiedot poistuisivat automaattisesti.

Kuntalaisilta ja sivujen käyttäjiltä toivotaan palautetta, jotta osaisimme kehittää sivujen sisältöä tarpeita vastaavaksi. Palautelomakkeen löydät etusivun alareunasta henkilöstön yhteystietojen alta. Sitä voi käyttää minkä tahansa muunkin kaupungin toimintaa koskevan palautteen antamisessa.

Kotisivuista voi laittaa palautetta myös sähköpostilla kaupungin kotisivujen pääkäyttäjälle:
hallintosihteeri Heli Salmi, heli.salmi@virrat.fi.



 
 
 

Sivua päivitetty: 21.11.2018