Virtaintie 26 PL 85 34801 Virrat
Puh. (03) 485 111   Fax. (03) 4851 612


Ympäristökasvatus

Ympäristökasvatuksen työryhmä

Virtain kaupungin ympäristökasvatuksen työryhmä perustettiin 21.3.2006. Työryhmän jäseninä on opettajia, päiväkodin, perhepäivähoidon, kaupungin nuorisotoimen, Marttisen Nuorisokeskuksen sekä ympäristötoimen edustajia.

Eri vuosina on ollut erilaisia teemoja. On käyty läpi jätehuoltoa, kierrätystä, tutustuttu lähiympäristöön ja koko kuntaan. Nuorisokeskus Marttisessa on järjestetty ympäristöpäiviä ja yläkoululaiset ovat käyneet tutustumassa Tampereella jätteenkäsittelylaitokseen. V. 2010 julkaistiin työryhmän laatima Virrat-peli.

Joka vuosi järjestetään keväällä ns. Virtain Vihreät Viikot, joille keskitetään erilaisia ympäristökasvatusaiheisia tapahtumia. V. 2010 oli esim. kaupunkisuunnistus, kirpputori, julkkisten tavarahuutokauppa ja lasten ja nuorten kuvataidenäyttely Virinässä.

Lisätietoja saa ympäristösuunnittelija Sanna Markkaselta.

Koivurinteen päiväkodille Vihreä lippu -tunnus

Koivurinteen päiväkoti sai toukokuussa 2007 oikeuden käyttää Vihreä lippu -tunnusta. Vihreä lippu -ohjelma on kansainvälinen hanke, jota Suomessa vetää Suomen ympäristökasvatuksen seura. Vaatimuksena Vihreän lipun saamiselle on ympäristökuormituksen vähentäminen ja ympäristökasvatuksen toteuttaminen.

17.06.2008 12:17 | Ympäristö


Ilmoitustaulu ja tiedotteet


Konttikangas Oy hakee maa-aineslupaa Jäähdyspohjaan

Kuulutus maa-ainesten ottamislupahakemuksesta, Jari Keskinen, Liedenpohja

Maa-ainesten ottamisluvan julkipanokuulutus, Maanrakennus Jouko Anttila Ky

Meluilmoituspäätös Maanrakennus Kai Anttila Oy:n louhinta- ja murskaustoiminnasta osoitteessa Ahjolantie 2

Päätös meluilmoituksesta, Maanrakennus Koskela Oy, Viisarivuori

Päätös meluilmoituksesta, Soratoimitus Jarno Nieminen, Makkaramäki

Päätös meluilmoituksesta, Virtain Asennus- ja Terästyö Marttila Oy

Pohjavesien suojelusuunnitelma nähtävillä

Suomi puhtaaksi - päivässä -kampanja

Torisevan luontopolkua uudistettu

Virtain Vihreät Viikot -tapahtumat

Ympäristönsuojelumääräysten päivityksen luonnos nähtävillä


Palvelut ja toiminta

Hankkeet ja projektit

Jätehuolto

Jätevedet

Luonnonsuojelualueet ja luontopolut

Maa-aineslupapäätökset ja kuulutukset

Maa-ainesten ottaminen

Meluilmoituspäätökset ja kuulutukset

Pohjavesi

Rantojen ruoppaukset, niitot ja laiturin rakentaminen

Taksat (ympäristönsuojeluviranomaisen taksa ja maa-ainestaksa)

Vesistökunnostushankkeet

Vesistöt: vedenlaatu, järviluettelo, maasto- ja liikennerajoitukset

Ympäristökasvatus

Ympäristölautakunnan uutisia

Ympäristöluvat, kuulutukset ja lupapäätökset

Ympäristönsuojelumääräykset

Ympäristövalvonnan lomakkeet


Yhteystiedot

Ympäristötoimisto



Virroilta ja Virtain läheltä

Pöytäkirjat ja esityslistat

Elinkeinopalvelut ja Yrityspalvelukeskus

Matkailu ja vapaa-aika

Kartat ja sijainti

Asuminen ja tontit

Asiointi ja palvelut

 

©Virtain kaupunki 2008 

Virtaintie 26 · PL 85 · 34801 Virrat  PUH (03) 485 111 · FAX (03) 485 1612