Virtaintie 26 PL 85 34801 Virrat
Puh. (03) 485 111   Fax. (03) 4851 612


Maa-ainesten ottaminen

Maa-ainesten ottamiseen tarvitaan pääsääntöisesti lupa. Mikäli aineksia otetaan omaa tavanomaista kotitarvekäyttöä varten asumiseen tai maa- ja metsätalouteen, ei lupaa tarvita. Käytön tulee tällöin liittyä rakentamiseen tai kulkuyhteyksien kunnossapitoon. Ottamisen tulee tällöinkin tapahtua maa-aineslainsäädännön mukaisesti.


Kiviainesten ottaminen kalliosta on Virroilla enenevässä määrin korvannut kiviaineksen ottamisen soraharjuista.

Lupahakemukseen tulee liittää ottamissuunnitelma mikäli hanke ei ole laajuudeltaan tai vaikutukseltaan vähäinen.

Luvasta päättää Virtain kaupungin ympäristölautakunta. Ennen päätöksentekoa lupahakemus kuulutetaan (30 vrk) ja naapureita kuullaan. Joissakin tapauksissa pyydetään lausunto alueelliselta ympäristökeskukselta, naapurikunnalta tai seutukaavoitusta hoitavalta taholta ja tarvittaessa myös muilta viranomaisilta.

Lautakunnan päätöksenteon jälkeen lupapäätös julkipannaan. Valitusaika on 30 vrk. Lupapäätöksestä on mahdollisuus valittaa hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Lupahakemuskaavakkeita saa kaupungin rakennusvalvonnasta.

Maa-ainesten ottaminen ja ottamisalueiden jälkihoito-opas

Maa-ainestaksa

22.01.2007 08:39 | Ympäristö


Ilmoitustaulu ja tiedotteet


Kuulutus maa-ainesten ottamislupahakemuksesta, Jari Keskinen, Liedenpohja

Maa-ainesten ottamisluvan julkipanokuulutus, Maanrakennus Jouko Anttila Ky

Päätös meluilmoituksesta, Maanrakennus Koskela Oy, Viisarivuori

Päätös meluilmoituksesta, Soratoimitus Jarno Nieminen, Makkaramäki

Päätös meluilmoituksesta, Virtain Asennus- ja Terästyö Marttila Oy

Torisevan luontopolkua uudistettu

Virtain Vihreät Viikot -tapahtumat


Palvelut ja toiminta

Hankkeet ja projektit

Jätehuolto

Jätevedet

Luonnonsuojelualueet ja luontopolut

Maa-aineslupapäätökset ja kuulutukset

Maa-ainesten ottaminen

Meluilmoituspäätökset ja kuulutukset

Pohjavesialueet

Rantojen ruoppaukset, niitot ja laiturin rakentaminen

Taksat (ympäristönsuojeluviranomaisen taksa ja maa-ainestaksa)

Vesistökunnostushankkeet

Vesistöt: vedenlaatu, järviluettelo, maasto- ja liikennerajoitukset

Ympäristökasvatus

Ympäristölautakunnan uutisia

Ympäristöluvat, kuulutukset ja lupapäätökset

Ympäristönsuojelumääräykset

Ympäristövalvonnan lomakkeet


Yhteystiedot

Ympäristötoimisto



Virroilta ja Virtain läheltä

Pöytäkirjat ja esityslistat

Elinkeinopalvelut ja Yrityspalvelukeskus

Matkailu ja vapaa-aika

Kartat ja sijainti

Asuminen ja tontit

Asiointi ja palvelut

 

©Virtain kaupunki 2008 

Virtaintie 26 · PL 85 · 34801 Virrat  PUH (03) 485 111 · FAX (03) 485 1612