Virtaintie 26 PL 85 34801 Virrat
Puh. (03) 485 111   Fax. (03) 4851 612


Jätevedet

Viemäriverkoston alue (keskusta ja Killinkoski)

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella tulee jokaisen kiinteistön liittyä viemäriverkostoon (Virtain vesihuoltolaitoksen viemäröinnin toiminta-alueen kartat: keskusta (pdf-tiedosto), Marttinen ja Killinkoski). Kiinteistö voi hakea vapautusta liittymisestä viemäriverkostoon. Jotta vapautuksen voi saada, tulee tiettyjen ehtojen täyttyä mm. liittymisen on oltava liittyjälle taloudellisesti kohtuutonta ja se ei saa vaarantaa vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista toiminta-alueella sekä kiinteistön jätevesien käsittely on voitava järjestää siten, ettei niistä aiheudu terveyshaittaa tai ympäristön pilaantumista. Vapautushakemus tulee tehdä kirjallisesti Virtain kaupungin ympäristölautakunnalle. Vapautushakemuskaavake ohjaa hakemuksen tekemiseen.

Rakennuslupahakemuksen yhteydessä luvanhakija saa lomakkeen viemäriverkostoon liittymisestä. Lomake on palautettava tekniseen toimistoon. Viemäriverkostoon liittymisestä saa lisätietoja kaupungin vesihuoltolaitokselta (puhdistamonhoitaja Pauli Kotalampi).

Haja-asutusalue

Haja-asutuksen jätevesisäädökset uudistuivat vuonna 2011. Lisätietoja uudistuksesta saa ympäristöministeriön julkaisusta

Yleisiä tietoja jätevesien käsittelystä saa Suomen ympäristökeskuksen laatimasta esitteestä: Hyvä jätevesien käsittely. Lisätietoja haja-asutuksen jätevesistä saa Suomen ympäristökeskuksen www-sivuilta tai vesiensuojeluyhdistysten liiton www-jätevesisivuilta.

Jos rakennetaan uusi jätevesijärjestelmä tai vanhan järjestelmän toimintaa on tehostettava on haettava joko rakennus- tai toimenpidelupa. Lupaa haetaan kaupungin rakennusvalvonnalta. Lupahakemukseen tulee liittää ammattitaitoisen jätevesisuunnittelijan tekemä suunnitelma jätevesien käsittelystä. Virtain kaupungin ohje jätevesijärjestelmän suunnittelijalle löytyy Rakennusvalvonnan lomakkeista.

Pirkanmaan alueella toimivia suunnittelijoita on nähtävissä Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen ylläpitämästä luettelosta. Osoitteesta löytyy myös mm. listaus Pirkanmaan alueella toimivista koneyrittäjistä sekä muuta jätevesiin liittyvää tietoa.

Jätevesiselvitys

Jätevesijärjestelmästä on tehtävä selvitys, joka on säilytettävä kiinteistöllä. Se tulee tarvittaessa esittää viranomaiselle. Selvityskaavake ohjaa selvityksen tekemiseen (selvityskaavake löytyy Rakennusvalvonnan lomakkeista).

29.04.2011 11:43 | Ympäristö


Ilmoitustaulu ja tiedotteet


Konttikangas Oy hakee maa-aineslupaa Jäähdyspohjaan

Kuulutus maa-ainesten ottamislupahakemuksesta, Jari Keskinen, Liedenpohja

Maa-ainesten ottamisluvan julkipanokuulutus, Maanrakennus Jouko Anttila Ky

Meluilmoituspäätös Maanrakennus Kai Anttila Oy:n louhinta- ja murskaustoiminnasta osoitteessa Ahjolantie 2

Päätös meluilmoituksesta, Maanrakennus Koskela Oy, Viisarivuori

Päätös meluilmoituksesta, Soratoimitus Jarno Nieminen, Makkaramäki

Päätös meluilmoituksesta, Virtain Asennus- ja Terästyö Marttila Oy

Pohjavesien suojelusuunnitelma nähtävillä

Suomi puhtaaksi - päivässä -kampanja

Torisevan luontopolkua uudistettu

Virtain Vihreät Viikot -tapahtumat

Ympäristönsuojelumääräysten päivityksen luonnos nähtävillä


Palvelut ja toiminta

Hankkeet ja projektit

Jätehuolto

Jätevedet

Luonnonsuojelualueet ja luontopolut

Maa-aineslupapäätökset ja kuulutukset

Maa-ainesten ottaminen

Meluilmoituspäätökset ja kuulutukset

Pohjavesi

Rantojen ruoppaukset, niitot ja laiturin rakentaminen

Taksat (ympäristönsuojeluviranomaisen taksa ja maa-ainestaksa)

Vesistökunnostushankkeet

Vesistöt: vedenlaatu, järviluettelo, maasto- ja liikennerajoitukset

Ympäristökasvatus

Ympäristölautakunnan uutisia

Ympäristöluvat, kuulutukset ja lupapäätökset

Ympäristönsuojelumääräykset

Ympäristövalvonnan lomakkeet


Yhteystiedot

Ympäristötoimisto



Virroilta ja Virtain läheltä

Pöytäkirjat ja esityslistat

Elinkeinopalvelut ja Yrityspalvelukeskus

Matkailu ja vapaa-aika

Kartat ja sijainti

Asuminen ja tontit

Asiointi ja palvelut

 

©Virtain kaupunki 2008 

Virtaintie 26 · PL 85 · 34801 Virrat  PUH (03) 485 111 · FAX (03) 485 1612