Virtaintie 26 PL 85 34801 Virrat
Puh. (03) 485 111   Fax. (03) 4851 612
avoinna klo 9.00-15.00


Kaupunginjohtajan katsaus v. 2009

Kaupunginjohtajan katsaus

Kansantaloutemme syöksyi vakavaan talouden taantumaan vuoden 2008 loppupuolella. Koko kansantaloudessa vaikutukset näkyivät selvästi. Tilannetta yritettiin hallita massiivisella velkaelvytyksellä niin Suomessa kuin muuallakin. Rahamarkkinat ja talouden syöksy ovat akuutin kriisin jälkeen rauhoittuneet. Voimakas velkaantuminen tuo todennäköisesti uuden uhkan, inflaation. Eurooppa ja sen mukana Suomi saattaa ajautua hitaan kasvun vaiheeseen useiksi vuosiksi eteenpäin. Mikäli näin tapahtuisi, se heijastuisi väistämättä myös kuntatalouteen. Kuntasektori joutuu osallistumaan julkisen talouden tasapainottamiseen. Kuntien tulisi pystyä sopeuttamaan toimintamenonsa noin 2,5 %:n kasvuun vuodessa. Tämä ei onnistu ilman kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämistä.

Kuntien ja kuntayhtymien tilikauden tulos oli kuluneena vuonna vaatimaton, vain 0,03 miljardia euroa (vuosi 2008 0,72 miljardia euroa). Vuoden 2009 tulos olisi ollut huomattavasti heikompi ilman yhteisöveron jako-osuuden nostamista ja Kela-maksun poistamista.

Kaupungin tilikauden tulos on lievästi positiivinen, selvästi heikompi kuin vuonna 2008. Pelättyä talouden romahdusta ei tapahtunut. Kaupungin talouden keskeiset tunnusluvut ovat edelleen hyvällä tasolla. Kertynyttä ylijäämää 2009 vuoden lopussa oli noin 14,6 miljoonaa euroa. Lainamäärä väheni, vaikka investointien taso oli korkea. Talouden taantuma näkyi avoimen työttömyyden kaksinkertaistumisena. Vuoden 2010 tammikuun lopussa Virtain työttömyysaste oli 12,9 %, Pirkanmaan 13,5 ja koko maan 11,3. Keskeiset strategiset tavoitteet mm. nettokäyttömenot / asukas, vieras pääoma vertailukuntaryhmäämme nähden ja avoimen työttömyyden määrä koko maan tasolla kyettiin saavuttamaan. Taantuman pohjakosketus on todennäköisesti ohitettu ja hidas elpyminen on alkanut. Avoimen työttömyyden määrässä ei tapahtune kuluvana vuonna oleellista muutosta parempaan.

Kaupungin ylläpitämät palvelut kyettiin aiempien vuosien tapaan tuottamaan pääosin kysyntää vastaavalla tavalla. Hammaslääkäri- ja lääkäritilanne oli edelleen vaikeahko. Erityisesti lääkärityövoiman osalta tilanteen arvioidaan helpottuvan. Hammaslääkärityövoimaa on pyritty rekrytoimaan mm. ulkomailta.

Ns. Paras-lain toimeenpano on Virtain osalta edelleen avoinna. Voimassa olevan valtuuston päätöksen mukaisesti valtioneuvostolle on ilmoitettu, että Virrat täyttää puitelain vaatimukset myös perusterveydenhuollon ja siihen kiinteästi liittyvien sosiaalitoimen tehtävien järjestämisestä ja tuottamisesta lukuun ottamatta väestöpohjavaatimusta. Ko. valtuuston päätökseen liittyy valtuuston hyväksymä ponsi, jonka mukaan valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus seuraa valtakunnallista tilannetta ja pitää huolen siitä, että Virtain terveys- ja sosiaalitoimen palveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen liittyvät ratkaisut eivät jää valtioneuvoston pakkopäätöksen varaan, jolloin kaupungin oma mahdollisuus vaikuttaa palveluiden tuottamiseen jäisi täysin olemattomaksi. Vastauksen antamiseksi valtuuston hyväksymään ponteen on käyty tunnustelevia keskusteluja usean eri kunnan kanssa. Lopulliset ratkaisut kunta- ja palvelurakenneuudistuksen täytäntöönpanosta ovat avoinna noin 60 kunnassa. Tällä hetkellä kahdeksalla kunnalla ei ole päätöstä tai suunnitelmaa, miten täyttää ko. lain väestöpohjavaatimus. Virrat on yksi näistä kunnista.

Kuluneen vuoden muita merkittäviä valtuuston päätöksiä olivat mm. kaupunginhallituksen sekä lauta- ja johtokuntien valitseminen, Killinkoski-Virrat-Kukkokangas vesihuoltohanke, vuoden 2008 tilinpäätöksen käsittely, säästöohjelman hyväksyminen, musiikkiteatteripainotteisen lukion perustaminen, vuoden 2010 talousarvion ja vuosien 2011-2012 taloussuunnitelman hyväk-syminen, veroprosenttien hyväksyminen ja konsernistrategian hyväksyminen.

Kuluvan vuoden alussa aloitti toimintansa yhdistynyt Pirkanmaan ja Tampereen ammattikorkeakoulu. Virrat suhtautuu osaltaan yhdistämiseen myönteisesti. Uusi vetovoimaisempi ammattikorkeakoulu näyttäisi tuovan myös Virroille lisäarvoa. Vuoden 2011 syksyllä ammattikorkeakoulun Virtain toimipisteessä on alkamassa agrologikoulutus. Parhaillaan on menossa hakeutuminen mm. lukioihin. Virtain lukio pyritään palauttamaan kaksisarjaiseksi musiikkiteatteri-painotteisuudella. Muita kuluvan vuoden merkittäviä asioita ovat jatkuva Paras-hankkeen toi-meenpanon seuranta, mahdolliset neuvottelut ja päätökset. Valtioneuvostolle annettaneen oikeus määrätä kunta kuulumaan johonkin yhteistoiminta-alueeseen, joka täyttää 20.000 asukkaan väestöpohjavaatimuksen. Hyvinvoiva virtolainen – hyvinvoiva Virrat –strategia vaatii toimeenpanoa varten päätöksiä, tiedottamista ja eri tilaisuuksia. Erityisesti terveyden edistämisen johtamisjärjestelmästä tulee tehdä erilliset päätökset. Kaupunginvaltuustoa ja kaupunginhallitusta tulevat työllistämään kaupunginjohtajan ja perusturvajohtajan avoimien virkojen täyt-täminen.

15.03.2010 10:35 | Toimitus


Hallinto, talous ja päätöksenteko


Kaupungin johtoryhmä

Kaupunginjohtajan katsaus v. 2009

Seutuyhteistyö

Virtain konsernistrategia

Virtain Visio



Virroilta ja Virtain läheltä

Pöytäkirjat ja esityslistat

Elinkeinopalvelut ja Yrityspalvelukeskus

Matkailu ja vapaa-aika

Kartat ja sijainti

Asuminen ja tontit

Asiointi ja palvelut

 

©Virtain kaupunki 2008 

Virtaintie 26 · PL 85 · 34801 Virrat  PUH (03) 485 111 · FAX (03) 485 1612