Virtaintie 26 PL 85 34801 Virrat
Puh. (03) 485 111   Fax. (03) 4851 612


Suunnitellaanko asuinalueellesi viemäröintiä?

Vesihuoltolain mukaan kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti ja laatia sekä pitää ajan tasalla alueensa kattava vesihuollon kehittämissuunnitelma. Vesihuoltolakia sovelletaan asutuksen ja siihen rinnastuvan elinkeino- ja vapaa-ajantoiminnan vesihuoltoon. Vesihuollolla tarkoitetaan talousvedenhankintaa sekä viemäröintiä.

Vesihuollon kehittämissuunnitelma on kunnan tavoitteita vesihuollon kehittämisessä määrittelevä julkinen, ei oikeudellisesti sitova asiakirja. Suunnitelmassa käsitellään alueen vesihuollon nykytila, kehittämistarpeet ja kehittämistoimenpiteet alustavine aikatauluineen.

Virtain kaupungin ensimmäinen vesihuollon kehittämissuunnitelma valmistui ja hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa vuonna 2004. Vuonna 2009 suunnitelman päivityksen aloitus oli ajankohtaista. Virtain kaupungin tekninen lautakunta käynnisti suunnitelman päivityksen toukokuussa 2009 nimeämällä työhön ohjausryhmän, jossa on jäseniä kaupungin teknisestä ja ympäristötoimistosta, kaupunginhallituksesta sekä eri lautakunnista ja Virtain alueen vesihuoltolaitoksista.

Nyt Virtain vesihuollon päivitetty kehittämissuunnitelma on luonnosvaiheessa. Suunniteltuja toimenpiteitä ovat muun muassa viemäröinnin yleis- ja rakentamissuunnittelu uusille, vesihuollon kehittämissuunnitelman päivityksen ohjausryhmässä valituille alueille, sekä nykyisten vesihuoltolaitosten yhteistyön lisäämiseen ja toiminnan tehostamiseen tähtäävät toimenpiteet.

Suunniteltujen toimenpiteiden esittelemiseksi ja kuntalaisten kannanottojen saamiseksi järjestetään yleisötilaisuus tiistaina 23. helmikuuta klo 17:00 Virtain kaupungintalon valtuustosalissa.

Tilaisuudessa kehittämissuunnitelman toimenpiteiden esittelypuheenvuoron lisäksi muun muassa Pirkanmaan ELY-keskuksen vesihuoltoinsinööri Kaija Joensuun terveiset.

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Virtain vesihuollon tulevaisuudesta!

18.02.2010 13:44 | Tekninentoimisto



Virroilta ja Virtain läheltä

Pöytäkirjat ja esityslistat

Elinkeinopalvelut ja Yrityspalvelukeskus

Matkailu ja vapaa-aika

Kartat ja sijainti

Asuminen ja tontit

Asiointi ja palvelut

 

©Virtain kaupunki 2008 

Virtaintie 26 · PL 85 · 34801 Virrat  PUH (03) 485 111 · FAX (03) 485 1612