Terveyskeskushammaslääkärin virka haettavana
VIRTAIN HUVILA- JA JUHANNUSKAUPUNKI
Mahdollisuus asua suurten järvien rannoilla. Asukkaita on noin 7700 ja lisäksi runsaasti kesäasukkaita. Hyvät liikenneyhteydet Tampereelle, Seinäjoelle ja Jyväskylään.
Haemme TERVEYSKESKUSHAMMASLÄÄKÄRIÄ
Kaksi vapaata virkaa. Kelpoisuusvaatimuksena Suomessa laillistetun hammaslääkärin pätevyys. Virkaan valitun on ennen virantoimituksen aloittamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Terveyskeskukseen haetaan myös lääkäreitä ja uusiin vakansseihin sairaan- ja lähihoitajia.
Hoidamme koko väestön hampaita. Työ on monipuolista ja haastavaa ja sopii sekä kokeneelle että aloittelevalle hammaslääkärille. Meillä voi tehdä oman mielenkiinnon mukaan kirurgiaa, oikomista, protetiikkaa tai parodontologiaa.
Olemme joustavia. Voit esittää oman palkka- ja työaikatoivomuksesi. Lähtökohtaisesti palkat ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan.
Työyksikössämme on neljä hammaslääkärin virkaa, neljä hammashoitajaa ja yksi suuhygienisti. Kaikkiaan terveyskeskuksessa on 116 vakinaista viranhaltijaa ja työntekijää. Hammashoitolaitteemme ovat uudet, käytämme TietoEnatorin Effica –potilaskertomusjärjestelmää ja digitaalista kuvantamista.
Kirjalliset hakemukset, joihin liitetään selvitys virkakelpoisuudesta, ansioluettelo sekä jäljennökset opinto- ja työtodistuksista, osoitetaan perusturvaosaston osastopäällikölle ja toimitetaan 12.2.2009 klo 15.00 mennessä osoitteella Virtain terveyskeskus, Taloustoimisto, Sairaalantie 1, 34800 Virrat. Lisätietoja saa talouspäällikkö Marjatta Iivoselta, puh. 03 – 4853270 tai hammaslääkäri Marja Niemi-Sipilältä, puh. 03-4853259, email etunimi.sukunimi@virrat.fi. Lisätietoja kaupungista www.virrat.fi
Virroilla 13.1.2009
Terveyskeskus
13.01.2009 10:45 | Terveyskeskus
